Tapahtuma

Wappumankelin historia

Wappumankelin ajatus lähti aivan fuksivuoden kynnyksellä, kun ovet olivat avautuneet Hervantaan. Siskoni opiskeli Otaniemessä ja me molemmat olemme hurahtaneet pyöräilyyn. Heitin ajatuksen, että olisipa siistiä pyöräillä wappuna sitten semmoinen “pikku lenkki” kevään ja wapun kunniaksi, ja siskoni innostui ajatuksesta. Idea jäi kasvamaan, mutta vasta vuotta myöhemmin se sai tuulta alleen. Siskoni vinkkasi Otaniemen aktivoituneesta pyöräilykerhosta, Bikepolista. Toista kautta killan liikuntavastaavana aloiteltuani laitoin viestiä ja ajatus otettiin ilolla vastaan. Homma lähti käyntiin!

Ensimmäisellä Wappumankelilla haluttiin myös tehdä jotain hyvää opiskelijayhteisölle. Samalla viikolla järjestettiin Nyyti ry:n Opiskelijoiden mielenterveysviikko. Teemana oli “kohtuus”. Vaikka 200 kilometrin pyörälenkki ei välttämättä kuulosta kovin kohtuulliselta, olimme vakuuttuneita, että liikunta, kaunis kevätsää ja yhdessä omien rajojen ylittäminen pitkällä lenkillä on juuri sitä, mitä opiskelijawappu kaipaa. 

Wappumankeli ylitti omat odotukset, päivä oli loistava ja osallistujat nauttivat. Muistelen edelleen, kuinka hauskaa meillä oli ja kuinka paljon uusia kavereita matkan varrella sai. Vuoden lopussa tapahtuma palkittiin sekä TREYhem-gaalassa Vuoden 2023 wapputapahtumana että Tampereen Teekkarien Vuoden 2023 tempauksena. Voin puhua koko järjestäjäporukan puolesta, kuinka paljon näitä tunnustuksia arvostetaan! Tästä on hyvä jatkaa kehittämään Wappumankelia, opiskelijawapun parasta pyöräilytapahtumaa!

  • Jenni Leskinen, TARAKIn liikuntavastaava 2022-2023

Tampereen Rakentajakilta, eli tuttavallisemmin TARAKI, on Tampereen yliopiston rakennustekniikan opiskelijoiden kilta. TARAKI on perustettu vuonna 1967, eli se on myös Tampereen yliopiston vanhin kilta, ja on yksi suurimmista killoista. Kilta järjestää jäsenilleen tapahtumia ja on varsin aktiivinen liikuntasektorillaan. Perinteisiin tapahtumiin kuuluvat niin Jukolan viesti kuin Sulkavan suursoudut.

Bikepoli, perustettu vuonna 2002, on Aalto-yliopiston pyöräilykerho. Vuosien saatossa Bikepolin toiminta on vaihdellut maastopyöräliystä katupyöräilyyn. Tällä hetkellä toimintaan kuuluu katu-, maasto-, sekä yksivaihdepyöräilyn lisäksi pyöränhuoltopajan pyörittämistä Otaniemessä.

Lähdimme heti suunnittelemaan Wappumankelia, kun Jenni otti yhteyttä meihin. Kevät meni vauhdilla ja työmäärä oli suuri, mutta pikkuhiljaa suunnitelmat alkoivat olla selvillä, mikä johti tapahtumapäivän täydelliseen onnistumiseen. Mietimme monesti, montako pyöräilijää saamme mukaan. Optimistisimmatkin toiveet olivat 30 osallistujassa, mutta lopulta mukaan lähtikin 37 pyöräilijää. Tapahtuman onnistumista kuvaavatkin tapahtuman voittamat palkinnot Tampereella.

Viime vuoden osallistujamäärä yllätti meidät! Sen takia haluamme tänä vuonna kehittää Wappumankelia muun muassa maastoisampaan suuntaan järjestämällä oman tapahtuman maastopyöräilijöille. Tavoittelemmekin tänä vuonna suurempaa ja monipuolisempaa Wappumankelia

  • Valtteri Soininen, Bikepolin puheenjohtaja 2024

Wappumankeli 2024

Tänä vuonna Wappumankeli tavoittelee kasvua isomman katupyöräilyjoukon ja erillisen Maastomankelin kautta! Lisäksi tapahtuma videoidaan! Tervetuloa mukaan ajamaan!